Hautauspalvelut luoksesi
Surun ollessa raskaimmillaan, tuomme palvelut luoksesi. Tämä tarkoittaa sitä, että voimme hoitaa kaikki hautajaisiin liittyvät järjestelyt kotonasi tai muussa teille sopivassa paikassa.
Palvelu on ollut kysyttyä esimerkiksi silloin, jos liikkumisen kanssa on haasteita tai sijaintinne on kaukana toimistoistamme, esimerkiksi lähikunnassa. Toisinaan suru vie kaikki voimat ja lähteminen kotoa tuntuu kovin uuvuttavalta.
Palvelu on hyvä vaihtoehto siinäkin tilanteessa, jos toivotte tapaamista arkiajan ulkopuolelle töiden tai harrastusten vuoksi.
Hautauspalvelun kotiin tilaaminen onnistuu soittamalla meille hautaustoimiston numeroon 0405396079 (Siilinjärvi) tai 0503457219 (Maaninka), niin voimme sopia tapaamisen. Yhteydenotto myös sähköpostilla sopii, hautaustoimistojen yhteinen sähköpostiosoite on toimisto@hautauspalvelumatero.fi.
Kun tulemme luoksesi meillä on mukana kaikki tarpeellinen. Kannettavalle tietokoneelle kirjaamme ylös hautajaisjärjestelylomakkeen, jonka kohdat kattavat kaikki hautajaisiin liittyvät käytännön asiat ja toiveet. Mukanamme on kukka- sekä värssykuvastot, arkku- ja uurnaesitteet sekä muun muassa vainajan vaatevaihtoehdot.
Käymme kanssanne läpi aikataulut, toiveet siunaus- tai jäähyväistilaisuudesta sekä kuljetuksiin, kukkiin sekä muistotilaisuuteen liittyvät ajatukset.

Hautajaisjärjestelyjen hoitaminen täysin etänä onnistuu myös. Voimme varata esimerkiksi puhelinajan, jolloin käymme puhelimessa hautajaisiin liittyvät toiveet ja tarvittavat järjestelyihin liittyvät seikat läpi. Puhelun jälkeen saatte sähköpostiinne yhteenvedon ja vahvistettavan dokumentin sovituista asioita.
Mikäli omaisia on useampi ja olette mahdollisesti ympäri Suomea tai maailmaa, yhteinen etänä toteutettu videopuhelu vaikkapa teamsin kautta on ollut hyvä tapa toimia. Surutyön kannalta on tärkeää olla tekemässä yhdessä päätöksiä läheisen viimeiselle matkalle.